sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Sunnuntain valokeilassa keinutuoli - rocking chair rokkaa taas!

Sunnuntaita leimaa aina jossain määrin haikeus viikonlopun päättymisestä. Lyhythän se on kakspäivänen, ei siitä mihinkään pääse. Kyse ei ole siitä, etteikö töihin olisi kiva mennnä -on! Rva K:lla on käynyt mäihä, sillä hänellä on ehkä maailman paras työpaikka, jossa on luonteelle sopivasti vauhtia, mahdollisuuksia toteuttaa itseään sekä ihan mahtavat työkaverit. Enemmänkin arki, joka vie taas viisi päivää ja rouva vikisee. Viikonloppuna on aika hengittää oikein pitkään sisään ja puhaltaa ulos. Viikon "vitosella" taas herkempi hyperventiloi. Rva se painaa kaasua ja pyörittää logistiikkayritystä omien, sulhasen sekä lasten harrastusten välillä. Ja yrittää muistaa hengittää uloskin välillä ;D

Kumma kyllä, kun kesken kiireemmän arki-illan istahtaa hetkeksi kiikkustuoliin (aivan timanttinen aasinsilta -eikö?), niin kummasti hermo hetken lepää ja lempeä keinunta vie hetkeksi aivot näennäiseen rauhallisuuden tuntuun. Jo jonkin aikaa kiikkustuolit (rakkaalla lapsella monta jne.) ovat tehneet uutta tulemistaan sekä romanttisemman että modernimman tyylisuunnan sisustuksiin joko ihan uutena hankintana tai perintökalleuksina. Tapiovaaran Mademoiselle-keinu on ehdottomasti yksi favoriteista, kuten myös Ray ja Charles Eamesin RAR, jotka molemmat kovasti nostaneet suosiotaan viimeaikoina blogeissa sekä sisustuslehdissä (kuvat lainassa Vepsäläiseltä).

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä oma perintökalleuteni, aikalaisekseen hyvinkin modernin pelkistetty "Hilman keinu", jonka suunnittelijan alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa. Käytössä keinu kuitenkin on ollut Tutan suvussa jo 50-luvulla ja meille se on tullut Nti S:n syntymän myötä. Kapaloista saakka kaikkia Tuunaamon tulokkaita on heijattu uneen rakkaudella ja hyräilyllä ryyditettynä tämän keijukaisen kyydissä.







Hei vielä reilu tunti aikaa osallistua skabaan! Jos muutaman heijauksen vielä.. Öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!

-Rva K