sunnuntai 12. lokakuuta 2014

On kuvia ja on kuvia -Päämajassa on viimein tauluja!

Johan oli lauantai. Sulhasen kanssa ihan kaksin kaupungilla Rva K haahuilee vailla päämäärää. "Synttärilahjsynttärilahjasynttärilahja"... Silloinhan se inspiraatio aina iskee. Kiireessä ja pienellä hepulilla ryyditettynä. Hirveän hellyttävästi sulhasella riitti kärsivällisyyttä seurata poukkoilua ajatuksesta toiseen. Mutta voilà (huutomerkillä jopa) -asiat järjestyivät kuin ihmeen kaupalla. Synttärilahjat kainalossa, pari pikkutavaraa sieltä ja tilpehööriä täältä, pääsimme vimein kotiin ja värkkäämään vähän lisää.

Kaikki taulut viimein kehystettynä, aloin hommiin ja lätkin seinälle tauluja toisensa jälkeen. Ja reikiä -kyllä, myös reikiä. Sydäntä se aina kylmää niiden reikien teko, mutta jotenkin saimme taulut ripustettua ilman, että hassu huonekorkeus ei sittenkään vetänyt ripustajilta mattoa jalkojen alta. Alaosan kuvakavalkadissa on tarjolla vanhoja ja uusia, printtejä ja maalauksia, grafiikkaa ja piirroksia. Ostettuja,itse tehtyjä sekä lasten tekemiä teoksia. Sulassa sovussa on the wall. 

Artekin printeissä piilee mehukas The Yksityiskohta. Tapiovaaran sekä Aallon Artekille suunniteltujen tuolien kronologia sai Rva K:n valitsemaan juuri nämä yksilöt. Hulluna tuoleihin? Jep. Niitä löytyy joka muodossa ja koossa. You'll see.

Taustamusiikiksi suosittelen Trio Töykeiden "Gadd a Tee?" -kappaletta. One of my favorites <3





Pikku-O 1 v. "Joulukuusi"

"Rytmit"-sarja

"Koko"

"Yankadi"

"Doun doun bah"


Nti H 2013

Kimpassa taide, Kanto (Artek), Sauna (Marimekko) sekä raksa-aikaiset sisustuslehdet (hyötykäyttöä parhaimmillaan)
"Salorat istuu" & "Salorat makaa"


"West Africa moving"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!

-Rva K