Onneksi oli vanhempaa kuvamateriaalia valmiina sen verran, että muutaman sanan pääsee varkain kirjoitttamaan lempiaiheestaan -tuoleista. Tällä erää uusimmat Tuunaamon kautta tulleet tulokkaat sekä vanhin rakkaus, joka muutosta saakka on odottanut uusia huppuja lähes hyljättynä autotallissa. ajatus kolmen vetoketjun ompelemisesta ei todellakaan ole houkuttanut ja honmma on antanut odottaa itseään.
Ensimmäiset neloset ovat kotoisin Pietarsaaresta ja palvelleet kuusikymmentäluvun alusta saakka virastotalossa. Näin tarina kertoo. Rva K haltioituneena hyökkäsi kaunotarten kimppuun j aonnekseen löysi niitä enemmän kuin yhden luottokauppiaaltaan. Kaikki lähtivät Päämajaan ja vasta perillä alkoi fundeeraus, mitäs sitten?
Vanhin Rakkaus onkin jo 90-luvulta mukana kulkenut nojatuoli raheineen. Punaisesta kaudesta oleva jäänne, joka useamman vuoden todellakin vartoi Päämajan autotallissa parempaa huomista. Kangas on paras mitä kaapissa sattui inspiraation hetkellä olemaan, katsotaan viitsinkö rumbaan uudestaan enää lähteä myöhemmin. Nyt mennään tällä. Ovat muuten viimeiset mustavalkoraidalliset kapistukset. Jospa palloja seuraavaksi ;D
Taustalla kotoisaa uudelleenjärjestelykaaosta. Ihanaa. |
Muistathan skabailut, vielä ehdit kommentoida juttuun ja osallistua arvontaan täällä.
Mahtista viikonloppua!! Aina vain kikatus kuuluu kammareista ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit!
-Rva K