"Hyvät herrat ja naiset - naiset ja herrat" |
Kyllä, sortunut samaan kuin niin monet muutkin. Hankkinut puisen käden, jota kaikki voivat väännellä ja käännellä. Ehdottoman tarpeeton, mutta vinkeä (from Hay). Samainen käsi olettetavasti kaunistaa monta blogia jo ennestään. Paljastuksena kerrottakoon, että en aiemmin ole juurikaan seurannut blogeja, lukuun ottamatta malenami.com -sivustoa, joka on visuaalisesti kutkuttavan kaunis kokonaisuus, kuten ylläpitäjänsäkin. Olen lehtien vankkumaton kannattaja, mutta valmis omaksumaan myös uutta. Back to the hand, nyt sillä on ihan oikea tehtävä toimia virallisena tervehtijänä. Heipat siis tähänkin iltaan!
Melkein voit kuulla tervehdyksen lisäksi mahtipontisen jatkon "Hyvät herrat ja naiset - naiset ja herrat!" (sulhaseni M lanseerannut koulun stagella pienenä tirehtöörin alkuna), kaikuvan taustalla. Valokeila heijastuu taustalla olevaan Riinan grafiikkaaan "Pieni kauneus". On tullut aika esitellä Tuunaamo Crew. Love bubblen sisältä Rva K ja Hra M -tutuille sulhanen, kaitsevat rakkaudella pientä imperiumiaan. Vallattomat vanhemmat sisarukset Nti S ja Nti H ottavat ilmaa siipiensä alle taulun oikeassa yläreunassa ja Pikku-O tavoittelee polkupyöräänsä kuplan alapuolella. Pikku-O oli mukana taulun hankinnassa turvallisesti vielä kengurupussissaan. Kerroin taiteilijalle taulun nähtyäni, että täähän on just, kun meidän perhe. Sopivan kaoottinen, mutta niin hellyttävä -hahaa :D Pyrin pitämään arjen kaaoksen mukana kuvissa ja kertomuksissa kaikessa ihanuudessaan. Haluan ehdottomasti julkaista kuvan jostain söpöläisestä asetelmasta pöydällä, jonka vierellä täydellisen kuivettunut, lasista jäänyt rengas. That's life baby!
Mutta kuka onkaan kuvan mystinen Kurre -any ideas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit!
-Rva K